Ohoi! Ihan tuossahan se on jo tulossa – 27. kerta Markun päivän juhlintaa. Nyt ollaan siinä kivassa tilanteessa, että Markun päivä on perjantai, joten otamme koko ilon irti siitä, että nimipäivän päälle alkaa viikonloppu. Ohjelmaa siis on tarjolla niin perjantaille, lauantaille kuin sunnuntaillekin. Siitä voi poimia itselleen joko koko paketin tai sopivin osin vähän vähemmän, jos aikataulu haastaa. Tarjolla on perinteisiä ohittamattomia numeroita, mutta erityinen kiinnostus kohdistuu lauantaina 26.4. Porin kauppatorilla tapahtuvaan Markun kesäjulistukseen.
Tänä vuonna Markun päivän ohjelmaa riittää siis karkeasti kahden vuorokauden ajalle. Perjantaina iltapäivällä neljän kohtaan aloitamme ja sunnuntaina iltapäivällä samoihin aikoihin Kaimainvälisen Markku Golfin voittaja hymyilee pokaalinsa kanssa. Tuohon väliin mahtuukin sitten vaikka mitä mukavaa. Paljon on siis ohjelmaa, ja kuten kaikki tiedämme, parastahan näissä tapahtumissa on se, että porukalla yhdessä kun saadaan olla ja tehdä, niin sehän se aina on sitä erityisintä antia.
Ennen kuin pureudumme tarkemmin viikonlopun ohjelmaan, muistutamme että hotellihuoneiden varaamisen kanssa on syytä olla viivyttelemättä. Varaus Vaakunaan pitää viimeistään tehdä maaliskuun 27. päivään mennessä. Toinen huomio on, että Vaakunan huoneremontti jatkuu edelleen ja osa kapasiteetista pois käytöstä. On hyvin oletettavaa, ettemme kaikki mahdu Vaakunaan, joten naapurihotelli Torget on myös valmiina majoittamaan. Katso lisää kohdasta ”Hotellitarjoukset Markuille”.
Suomalainen Markku-liitto perustettiin 18.7.1996 Noomarkun silloisen paloaseman tiloissa. Paikka oli sattuman satoa eli ihan normaalia elämänmenoa siis. Enää ei ole sitä paloasemaa, jossa yhdistys perustettiin, joten muistolaatta tulee uuden paloaseman seinään muistuttamaan samalla siitä, että uudellakin rakennuksella oli edeltäjänsä.
Yhteinen liikkuminen: Bussi lähtee Hotelli Vaakunan edestä klo 16.00
Oma kyyti: Saavu Noormarkun paloaseman pihaan (Palotie 4) klo 16.20
Matka jatkuu laatan paljastuksesta perinteisen Markun päivän ohjelman mukaisesti (bussiin ilmoittautuneet) muutaman sadan metrin päähän, jossa meitä odottaa Ukk’ram, olennainen Markku-liiton merkki ja liiton merkityksen symboli. Markun päivänä tulee tasan kymmenen vuotta Ukk’ramin saapumisesta Noormarkkuun.
Yhteinen liikkuminen: Bussi Ukk’ramille lähtee Noormarkun paloaseman edestä klo 16.40
Oma kyyti: Saavu Noormarkun Urheilutalon (Finpyyntie 18) pihalle klo 16.40
Söörmarkun nuorisoseurantalo kokee jälleen kerran Markkujen invaasion. Vuoden Markku palkitaan kaimojen edessä. Uudet Söör Markut tuntevat oravanhännän olkapäillään. Kuullaan tervehdyspuheet ja lopuksi kokoonnumme yhteiskuvaan talon seinustalle. Tämäkin 27. kerran. Söörmarkussa aloitamme keittoaterialla, jonka jälkeen vuorossa ovat mainitut Markunpäivänjuhlan klassikot.
Yhteinen liikkuminen: Bussi lähtee Ukk’ramin luota Söörmarkkuun klo 17.00
Oma kyyti: Saavu Söörmarkun nuorisoseurantalon (Söörmarkuntie 265) pihaan klo 17.10
Nyt ollaan uuden ja ison äärellä. Suorastaan aluevaltausta havitellaan. Tavoitteena on synnyttää Markkujen voimin täysin uusi tapahtuma Poriin.
Iso osa Markuista tietää, että Markun päivän yön sää on ollut vuosisatojen ajan keskeinen ennusmerkki tulevan kesän säälle. Markun aattoyön säästä on vedetty suora yhteys vilja- ja marjasadon onnistumiselle. Nyt olemme päässeet kaiken ytimeen ja Markku-liiton salaisiin tutkimuksiin ja tietoihin perustuva kesäsään ennustus kaikkine temppuineen ja ihmekoneineen nähdään ensi kerran tositoimessa, kun Markut julistavat kesän Suomeen!
Yhteinen liikkuminen: Kävellen hotelleista Porin kauppatorille Yrjönkadun puolella olevan lavan luokse klo 10.40
Lauantain keski-iltapäiväksi suuntaamme Porin keskustasta katsoen joen toiselle puolelle entisen puuvillatehtaan tiloissa toimivaan Porin yliopistokeskukseen. Vuosikokous ja asiantuntijaluennot ovat keskuksen auditoriossa. Tutustu vuosikokouksen asialistaan. Iso asia yhdistykselle olisi löytää hallitukseen uusi aktiivinen jäsen huolehtimaan rahastonhoitajan tehtävästä. Vapaaehtoista Markku-intoista kaimaa on huhuiltu! Kuka kuulee kutsun?
Yksi vuosikokouksen ydinjuttu on Syyspäiväpaikkakunnan valinta viikonloppuun 24.-26.10. Etsimme hyvien liikenneyhteyksien päässä olevaa vähintään kohtuullisen kokoista paikkakuntaa ja tapahtumavastaavaa hoitamaan paikalliset järjestelyt yhteistyössä hallituksen kanssa. Tarvitaan majoitus- ja ruokailumahdollisuudet minimissään sadalle hengelle, vierailukohteet n. 4…6 tunnin ohjelmaan lauantaille 25.10.2025. Huomioi myös mahdolliset kuljetustarpeet. Voit esitellä vuosikokouksessa ehdotuksen itse tai toimittaa kirjallisesti mainitut tiedot Markku-liiton hallitukselle.
Alta voit katsoa vuosikokouksen esityslistan.
Napsauta tästä: Vuosikokouksen esityslista 26.4.2025
ESITYSLISTA
Kokouksen avaus yhdistyksen puheenjohtaja
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokouksen toimihenkilöiden valinta; valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijat.
Esitetään kokouksen puheenjohtajaksi Markku Mäkitaloa ja sihteeriksi Markku Laakkosta
Esityslistan hyväksyminen
Toimintakertomus 2024
Tilinpäätös, toiminnantarkastajan lausunto ja tilinpäätöksen vahvistaminen
Vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille
Toimintasuunnitelman esittäminen alkavalle toimikaudelle
Jäsenmaksun vahvistaminen
Talousarvion vahvistaminen
Päätös Syyspäivästä vuonna 2025
Yhdistyksen toimihenkilöiden valinnat (hallitus ja pj)
Valitaan hallitus ja hallitukselle puheenjohtaja
Toiminnantarkastajan ja varahenkilön valinta
Sääntömuutosehdotukset:
Nykyinen:
Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä kaikki, joiden etunimi tai vakiintunut kutsumanimi on Markku. Jäseninä voivat olla myös yhdistyksen jäsenten perustamat paikalliset rekisteröidyt Markku-yhdistykset.
Yhdistykseen voi liittyä kannattajajäseneksi jokainen 15 vuotta täyttänyt henkilö. Kannattajajäsenellä on kokouksissa puhe- mutta ei äänioikeutta.
Yhdistyksen varsinaiset ja kannattajajäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.
Jäseniltä perittävän liittymis- ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa
Ehdotus uudeksi:
Yhdistyksen varsinaisiksi jäseniksi voivat liittyä kaikki, joiden etunimi tai vakiintunut kutsumanimi on Markku. Yhdistykseen voivat liittyä kannattajajäseniksi 15 vuotta täyttäneet luonnolliset henkilöt. Kannattajajäsenillä on oikeus osallistua liiton järjestämiin julkisiin tapahtumiin.
Yhdistyksen varsinaiset ja kannattajajäsenet hyväksyy yhdistyksen hallitus.
Jäseniltä perittävän liittymis- ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päätetään yhdistyksen vuosikokouksessa.
Muut asiat (ilmoitettava yhdistyksen hallitukselle 14 vuorokautta ennen vuosikokousta)
Kokouksen päättäminen
Vuonna 1981 toimintansa aloittanut Porin taidemuseo avattiin tammikuussa laajan peruskorjauksen jälkeen. Uudistunut museo on upea paitsi tiloiltaan myös yksi Suomen keskeisistä taidemuseoista. Kokoelmissa on suomalaista ja ulkomaista taidetta 1800-luvulta alkaen, painottuen modernismiin ja nykytaiteeseen. Markku-liiton vieraillessa museossa meneillään on useita näyttelyitä, mm. porilaisen Circle-yhtyeen tilallis-musiikillinen Circle-näyttely museon Hallissa. Markku-liitto on tilannut ja maksaa museo-opastuksen museovierailuun osallistuville. Pääsymaksu jää osallistuville. Museokortilla maksuton sisäänpääsy.
Toinen kerta jo toisen kerran! Nimittäin viime vuonna kisa jäi pelaamatta takatalven vuoksi. Söörmestari Markku Mäkitalo on tehnyt taas järjestelyt ja KvMG odottaa kaikkia golfari-Markkuja. Kuka kuittaa Kaimapoika-pokaalin vuodeksi itselleen! Pelitapaan tulee pieniä muutoksia kokonaispeliajan rajoittamiseksi. Kentän kevätkunnon mukaan paikka on Yyterin tai Kalafornian kenttä. Tämä tiedotetaan ilmoittautuneille. KvMG starttaa su 27.4. klo 10 Yyterissä. Lähtö Porista ajoissa heti klo 9 jälkeen.
Napsauta tästä: Info ja ilmoittautumistiedot, II Kaimainvälinen Markku Golf
Porin Yyteri su 27.4.2025, aloitus klo 10.00. Kaksi vuotta sitten aloitimme uuden perinteen. Markun päivänä järjestetty golfkisa keräsi mukavan ryhmän Markkuja Porin Kalafornian kentälle kisaamaan liiton ykkösgolfarin asemasta.
Pelitapa. Tänä vuonna jatketaan, mutta edelliseen kertaan nähden pelitapaan tehdään vähän muutoksia. Pelin kestoa lyhennetään muuttamalla osallistujien pelaamaa lyöntipelitulosta siten, että mestaruus ratkeaa edelleen lyöntipelituloksella ilman tasoituksia, mutta pelin nopeuttamiseksi sen rinnalle tulee tasoituksellinen pistebogey-sarja. Pelaajan tulee siirtyä pelaamaan pistebogeyta huomattuaan, ettei hänellä ole mahdollisuuksia pärjätä lyöntipelissä. Tarkempi ohjeistus tästä annetaan vielä ennen peliä.
Ilmoittautumiset kisaan Markku Mäkitalolle (viimeistään 23.4.) tekstiviestillä 0400 591235 tai sähköpostilla markkujmakitalo@gmail.com. Nimesi ja yhteystietojen (muista puhelinnumero) lisäksi, kerro seurasi sekä tasoitus. Voittaja kuittaa vuodeksi näyttävän kiertopalkintopokaalin eli Kaimapojan. Sillä kelpaa ylpistellä.
Markun päivän erikoishintaan (25.-27.4.2025) talon ravintoloissa Amarillossa ja Winstonissa Karhu-olut 5 € (0,33 l hanasta, III-olut).
Lisäksi Vaakunan ravintoloissa Amarillossa ja Winstonissa on tarjolla 25.-27.4. Markku-drinkki hintaan 8,50 €. Drinkin sisältö paljastetaan Markun päivänä!
Sokos Hotelli Vaakuna (Gallen-Kallelankatu 7)
Hotelli Torget (Antinkatu 11)
Tänä vuonna olemme tehneet Vaakunan vähäisen huonemäärän vuoksi sopimuksen myös lähellä olevan Torget-hotellin kanssa. Majoituksen kanssa aikainen Markku huoneen nappaa.
Sokos-hotellit ovat siirtyneet uudenlaiseen varausmalliin. Huone Porin Sokos Hotelli Vaakunasta tulee varata jo 27.3.2024 mennessä. Huoneet ovat varattavissa saatavuuden mukaan, joten pikaiset varaukset ovat valttia. Majoitus Markku-liiton jäsenetuhintaan Porin Sokos Hotelli Vaakunasta on varattavissa aikavälille perjantaista 25.4. sunnuntaihin 27.4.2024.
Varaukset puhelimitse 029 004 2002
Varaukset sähköpostitse sales.pori@sokoshotels.fi.
Muista varatessasi käyttää varauskoodia, jonka löydät jäsenkirjeestä!
Huonehinnat ja palvelut Hotelli Vaakunassa:
1 hengen huone 87 € / vrk. Halutessasi Superior-huone 20 € / vrk lisähinnalla.
2 hengen huone 107 € /vrk. Halutessasi Superior-huone 20 € / vrk lisähinnalla. Lisävuode 20 € / vrk.
Hinnat sisältävät aamiaisen, asiakassaunan ja hotellin kuntosalin käytön. Hinnoista S-Etukortilla Bonus, ei S-Card -etuja. Huoneet ovat käytössä saapumispäivästä klo 15 alkaen lähtöpäivään klo 12 asti. Varauksen kuluton peruutus on 7 vrk ennen tulopäivää.
Hotelli Torget (Antinkatu 11, Pori) antaa Markku-liiton jäsenille päivän hinnasta 10 € alennuksen. Tiedustele hinta suoraan hotellista. Hintatiedot ja huonevaraukset puh.numerosta +358 50 413 3212 tai info@torgethotel.fi. Saat alennuksen, kun kerrot osallistuvasi Suomalaisen Markku-liiton tapahtumaan. Muistathan, että Torget on hotelli, jossa ei ole aamiaistarjoilua.
Muistathan kertoa majoitusvarauksesi myös Markku-liitolle lähetettävässä ilmoittautumislomakkeessa rastittamalla ko. kohdat valintasi/varauksesi mukaisesti.
Söörmarkun nuorisoseurantalossa Markku-liiton jäsenille n. klo 17.10
Sokos Hotelli Vaakunan ravintolassa klo 20.30
Alkuruoka: Raikasta kreivittärensalaattia, päivän kalaa, tilliliemessä pikkelöityä tuorekurkkua, pestomarinoitua keltaista ja punaista pisaratomaattia, yrttihillottua punasipulia, paahdettua peruna kaprissalaattia, talon leipää ja levitteitä
Pääruoka ylikypsää possua, tummaa puolukkakastiketta, paistettuja kauden juureksia, valkosipulikermaperunaa
Jälkiruoka suklaamoussea, appelsiinia ja marenkia, kahvia, teetä
Vaakunan illallisbuffet 39 €/hlö
Vaakuna klo 7 - 9.45
Porin yliopistokeskus, maksuton liiton jäsenille, avec omakustannushinta 11,90 €
Ravintola Sofia (Siltapuistokatu 2, Pori). Jos mini (50 ruokailijaa) ei toteudu, illallinen Sofiassa peruuntuu ja ennakkomaksut palautetaan ilmoittautuneille.
Alkuruoka Meloni-vihersalaattia, caesarsalaattia serranonkinkulla, broileri-pinaattiraviolisalaattia, talon leipää sekä hummusta ja paahdettua voita
Pääruoka Paistettua lohta valkoviinikastikeessa ja sitruunaperunasosetta
Jälkiruoka Passion pannacottaa ja kvinoacrumblea. Kahvia ja teetä
Sofian illallisbuffet 46 €/hlö
Vaakuna klo 7 - 9.45
Muistathan kertoa illallisvarauksesi myös Markku-liitolle lähetettävässä ilmoittautumislomakkeessa rastittamalla ko. kohdat valintasi/varauksesi mukaisesti.
Markkujen makkara tulee taas. Markku-liiton 20-vuotisjuhlissa 2016 suuren suosion saanutta Söörwurstia on taas tilattavissa. Nyt tilaukset sisään ja Söörwurstit mukaan kotimatkalle Porista Markun päivän juhlista!
Makkara tehdään aivan Markun päivän alla ja toimitetaan tilauksen tehneille Poriin. Söörwurstit alunperin tehnyttä Liedon Lihakauppaa ei ole enää olemassa, joten uuden version Söörwurstista tekee turkulainen Turun Mestaripalvi Oy. Makkarareseptissä on valmistajan muuttumisen vuoksi pieniä eroja, mutta ennustamme silti, että Söörwursti on Markkujen grillisuosikki tulevana kesänä.
Söörwursteja voi siis tilata nyt. Anna tilaustiedot.
Kaikkea on Markku-liitto ehtinyt, mutta nyt hulluttelu menee uusiin ulottuvuuksiin! Meille ei ole enää mahdotonta edes kesäsään ennustaminen.
Markun aattoyön lämpötilasta on vuosisatojen ajan vedetty linjaa koko kesän säälle. Nyt me tiedämme, mihin se perustuu ja annamme lauantaina 26.4.2025 näkemyksemme tulevasta suvesta Porin torilla Markun päivän viikonloppuna.
Lauantaina 26.4.2025 klo 11 esitettävä teatraalinen show on tekijöidensä taiteellinen itsemurha - selviö toki kaikille etukäteen - mutta kyllähän se on silti ihan uskomaton esitys!
Osta Markun kesäjulistus -paita ja paljasta kaikille uskovasi tähänkin Markku-hömpötykseen. Toisaalta, paita on upea ja sinuthan tiedetään jo muutoinkin Markku-liiton mieheksi. Ei ole mitään menetettävää enää. Kaunista asiassa on, että maksusi käytetään Markun kesäjulistus -tapahtuman järjestämiseen tänä vuonna, ensi vuonna ja vielä myös vuonna 2027.
Markun kesäjulistus -paita 30 €.
Myynnissä Porissa Markun päivän yhteydessä. Jos et ole vielä ilmoittautunut Markun päivän tapahtumaan, ilmoittautumislomakkeessa on paidan ennakkovarausmahdollisuus, jolla varmistat halutun kokoisen paidan. Maksu lunastettaessa. Lunastamattomat paidat palautuvat myyntiin 28.4. alkaen.(Koot S*, M*, L*, XL*, XXL*, 3XL*, 4XL**) *luonnonvaalea, **valkoinen
Markun päivän jälkeen voit tilata Markun kesäjulistus t-paidan Markku-liiton tuotemyynnistä postitse.
Ilmoittaudu 4.4.2025 mennessä
Tuleeko jäsenkirje sinulle vielä paperisena? Viime vuodesta alkaen paperikirjeenä postitetaan vain kevätkirje. Syksyn jäsenkirje lähetetään kaikille vain sähköpostitse kohonneiden postituskustannusten vuoksi. Emme halua nostaa jäsenmaksua, joten vähennämme kallista paperipostia.
Vastaanottamalla jatkossa jäsenkirjeesi sähköpostitse keväälläkin, voit helpottaa yhdistyksen taloudenpidon painetta. Siirryt vaivattomasti sähköpostikirjeiden vastaanottajaksi Omasivujen kautta, tai lähettämällä tiedon asiasta osoitteeseen jasenasiat@markkuliitto.fi
Tiesithän, että Markku-liiton kirjeet ovat luettavissa myös Omasivullasi > kirjautuminen Markku-liiton www-sivujen www.markkuliitto.fi ylävalikosta.
Jos sinulla on kysyttävää Markunpäivänjuhlaan liittyen tai saapumiseesi tulee vaikka viime hetken muutoksia, ole yhteydessä Markku Rimpelään ylimarkku@markkuliitto.fi tai 0400 712 219.