Markku-liiton vuodet
Miehen elämänkaaren asiantuntija – ämmästä arkkuun – on Markku
Suomalainen Markku-liitto on antanut sisältöä Markkujen ja Markkujen läheisten elämään jo 28 vuotta..
Markkujen keskinäisen kaveerauksen "esihistoria" alkaa kesästä 1994 ja Suomalaisen Markku-liiton perustamiskokous pidettiin Noormarkussa heinäkuussa 1996.
Jokaiseen vuoteen on mahtunut markkumaista ohjelmaa vähintään kahden tapahtuman verran, useimmiten enemmänkin. Olemme pakanneet Markku-liiton tapahtumat vuosipaketteihin.
1994 - Viisi Markkua
Historian alku
Pöydässä on viisi miestä. Jonkin suuren sattumuksen ansiosta he ovat kaikki Markkuja. Asia huomataan - sekin melkein sattumalta - jossakin vaiheessa. Huomio tuottaa hilpeyttä ja vastaan panematonta me-henkeä. On heinäkuu ja ollaan Pori Jazzissa. Ennen pitkää kaikki poistuvat omiin suuntiinsa.
Yksityiskohta: Onneksi se ei jäänyt tähän, sillä muutoin kukaan ei edes enää muistaisi tätä kohtaamista.
Muinaisen Telen toimittama "pressibussi" Porin Kirjurinluodossa kesällä 1994. Kuvassa tuleva Markku-liiton ylimarkku Markku Salminen näyttää enteellisesti kädellään kohti bussin sitä osaa, jossa ehkä jo samana iltana kohtaisi viisi Markkua.
1995 - Jotakin mullistavaa
Markku-liiton keksiminen
Koska viisi Markkua eivät oivaltaneet kesällä 1994, mitä heidän sattumuksellinen tapaamisensa olisi voinut merkitä, panee Markkujen maailmanhenki heidät kohtaamaan uudelleen tasan vuotta myöhemmin ja täsmälleen samassa paikassa: Pori Jazzin pressibussin pöydässä. Nyt alkaa ilotulitus ja kymmenessä minuutissa on selvillä, että tämä ryhmä perustaa tulevia tapaamisiaan varten yhdistyksen.
Yksityiskohta: Kaksi kylää, Söörmarkku ja Ylimarkku, näyttelivät tietämättään suurta roolia Markku-liiton ideoinnissa.
Utelias yleisö on kertynyt heinäkuussa 1995 odottamaan milloin bussin tuuletusaukosta tuprahtaa valkoista savua Markkujen yhdistyksen keksimisen merkiksi.
1996 - Suureen suosioon
Perustaminen ja Tampereen -tapaaminen
Kuusi Markkua lähtee Noormarkkuun perustamaan yhdistyksen, joka saa nimekseen Suomalainen Markku-liitto. Päivämäärä kirjoitetaan 18.7.1996. Seuraavana päivänä lähetetään ensimmäinen tiedote ja pian Markku-liitosta kertoo maan lehdistö Helsingin Sanomia ja iltapäivälehtiä myöten, paikallisradiot lähestyvät haastattelupyynnöin. Uusi yhdistys saa nopeasti kymmeniä jäseniä. Ensimmäinen jäsenistön tapaaminen järjestetään marraskuussa Tampereella.
Yksityiskohta: Ylimarkku Markku Salminen väittää radiohaastattelussa, ettei liitto kasva koskaan tuhanteen jäseneen.
Noormarkun palokunnan talon taukohuone heinäkuussa 1996. Perustajat näyttävät kovin nuorilta, mutta hepä ovatkin myöhempien aikojen ikimarkut.
1997 - Kaimat koolla
Tukholman risteily - Pölönen ensimmäiseksi Vuoden Markuksi
Ensimmäisen vuoden aikana lähes kaikki asiat ovat edessä ensimmäistä kertaa. Työtä kuitenkin tehdään vaivoja säästelemättä ja osin onnekkaastikin asiat loksahtelevat kohdalleen. Ensimmäinen Markunpäivänjuhla järjestetään huhtikuussa Noormarkun Söörmarkussa.
Vuoden Markuksi valittu Markku Pölönen saadaan houkuteltua paikalle ja alkaa perinne, joka tuo jatkossakin Vuoden Markut Söörmarkkuun. Syksyllä on vuorossa liiton II Syyspäivä. Ensimmäisen ja ainoan kerran se järjestetään laivalla risteilemällä Turusta Tukholmaan ja takaisin.
Yksityiskohta: Markku-liitto saa virallisen luvan käyttää Söörmarkun kylävaakunaa tunnuksenaan. Sen suunnittelija Matti Räikkälä kertoo klassisin sanakääntein vaakunan symboliikan "markkumaisen" tulkinnan.
Ensimmäinen Vuoden Markku, Markku Pölönen Söörmarkussa Markun päivänä 1997. Pölösen mukaan "Marrrkun" päräyttely purkaa aggressioita ja jännitteitä.
1998 - Oravanhäntä
Syyspäivä Helsingissä - Salminen Vuoden Markuksi
Puolitoistavuotias Markku-liitto avaa uuden vuoden 1998 hyvissä merkeissä. Jäsenmäärä jatkaa kasvuaan ja jäsenistöltä saadaan toiminnasta jatkuvasti hyvää palautetta. Näinä aikoina nuori yhdistys luo myös aivan huomaamattaan erilaisia käytänteitä, joista vähitellen syntyy perinteitä. Yksi perinteeksi jo tässä vaiheessa päässyt on "Markku"-nimikyltti, joka vakiintuu tärkeäksi osaksi kohtaamisia. Markunpäivänjuhlan uutuus on Söörmarkun ja liiton tunnusvaakunan oravasta ideoitu oravanhäntäsauva, jolla Markut nyt ensi kerran lyödään Söör Markuiksi. Vuoden Markku on vankeinhoitolaitoksen tuore ylijohtaja Markku Salminen, josta myöhemmin tulee maan poliisiylijohtaja. Syyspäivä vietetään Helsingissä 14.11.
Yksityiskohta: Markunpäivänjuhlassa lyödään Söör Markuksi kaikkien aikojen nuorimpana Markkuna kahden kuukauden ikäinen Markku Ali-Hokka. Samassa yhteydessä Sööriksi tulee myös isä, hänkin Markku Ali-Hokka
Pena oli vene, jonka vieraanvaraisuudesta Markku-liiton hallitus sai Turun kesäkokouksissaan usein nauttia 90-luvun lopulla. Tässä tilannekuvassa hallitus koolla kesäkuussa 1998. Lähinnä kameraa ruorissa Haapio, taustalla Löfgren, Nevalainen ja Sandell.
1999 - Isoja otsikoita
Syyspäivä Lahdessa - Koskenniemi Vuoden Markuksi
Vaikka maassa on joukko muitakin etunimiyhdistyksiä, on Markku-liitto käytännössä monopolisoinut itselleen vuoteen 1999 mennessä 'etunimiyhdistys'-käsitteen. Jäsenmäärä kasvaa koko ajan ja tiedotusvälineet osoittavat jo aktiivista mielenkiintoa yhdistyksen toimintaa kohtaan. Kesällä 1999 Aamulehdessä on koko sivun reportaasi Markku-liitosta, mikä tuo jäsenpiikin erityisesti Tampereen seudulta. Tampereelta tulee myös Vuoden Markku, Markku Koskenniemi, Tammerneonin perustaja, omistaja ja johtaja. Syyspäivää vietetään Lahdessa 24.10. ja nyt ensimmäisen kerran sittemmin tutulla paikallaan lokakuun lopussa.
Yksityiskohta: Markunpäivänjuhlan yhteydessä pelataan salibandyn ystävyysottelu Noormarkkua vastaan. Tappio tulee, mutta seuraavana päivänä Markku Laipio huutaa viimeisen pelipaidan 700 markalla.
Markku-liiton III Syyspäivä järjestettiin Lahdessa. Yksi päivän huippukohdista oli Lahden kaupungin vastaanotto, jota isännöi silloinen Lahden apulaiskaupunginjohtaja Markku Porvari, kuvassa vas. muutoin kok.
2000 - Kiirettä pitää
Syyspäivä Raumalla - Valtonen Vuoden Markuksi
Markunpäiväjuhla osuu ensi kerran keskelle viikkoa. Äänestyksellä on kuitenkin mitattu, että sitä vietetään vain Markun päivänä ja osallistujamäärä kohoaa arjesta huolimatta korkealle. Vuoden Markku -valinta paljastaa suomalaisille, että Mato Valtonen onkin oikeasti Markku Valtonen. Syyspäivän myötä Markut palaavat Satakuntaan Raumalle 28.10. Markku-liiton jäsenmäärä nousee yli kolmensadan ja samalla myös hallinnointiin kuluva aika lisääntyy kaiken aikaa. Hauskankin organisaation pyörittäminen näyttää sisältävän myös työtä.
Yksityiskohta: Kolme vuotta työn alla ollut liiton omien Internet-sivujen hanke pääsee maaliin ja sivusto avataan helmikuussa 2000. Sivusto elää tässä kuosissaan lähes pelkin sisältöpäivityksin aina syksyyn 2008.
Markku Valtonen, Matonakin tunnettu, pokkasi Vuoden Markun Mars nousee -palkinnon neljäntenä Markkuna.
2001 - Puolenkymmentä vuotta
Syyspäivä Hämeenlinnassa - Savijärvi Vuoden Markuksi
Kesällä 2001 Markku-liiton perustamisesta tulee kuluneeksi jo viisi vuotta. Hämeenlinnan Syyspäivässä 27.10. puolipyöreä juhlavuosi huomioidaan juhlanäyttelyllä. Valokuvat, muut dokumentit ja esineet yhdistyksen ja jäsenten arkistoista todistavat, että muutamassakin vuodessa ehtii tapahtua paljon. Kevään 2001 Markunpäivänjuhlassa Vuoden Markun arvonimen saa yrittäjä Markku Savijärvi ansiokkaasta hyväntekeväisyydestään.
Yksityiskohta: Ylimarkku Markku Salminen saa kutsun ja kunnian pitää Markku-liiton puolesta juhlapuheen Noormarkun kunnan itsenäisyyspäiväjuhlassa.
Markkujen bussimatkasta Porista Söörmarkkuun on tullut tärkeä osa Markunpäivänjuhlan perinnettä. Pysäytettäköön nyt aika vuoden 2001 matkan alkuun, jossa ajetaan vielä Porissa. Matkalaisten olemuksista voinee arvioida, ettei Markun päivä ole jurojen miesten juhla.
2002 - Vaihtelu virkistää
Syyspäivä Kouvolassa - Uusipaavaliniemi Vuoden Markuksi
Markku-liiton jäsenmäärä ylittää vuoden 2002 aikana viidensadan rajapyykin. Kuuden vuoden jälkeen yhdistyksen puheenjohtajuus siirtyy Markku Salmiselta Markku Jaakolalle, kun organisoinnin taakkaa on pakko jakaa entistä enemmän. Salminen jatkaa edelleen ylimarkkuna. Markunpäivänjuhlassa siirrytään Vuoden Markku -valinnassa urheilusankareiden puolelle ja palkituksi tulee olympia-Curlingissa menestynyt Markku Uusipaavalniemi. Hyvien ehdokkaiden joukosta Syyspäivän isäntäpaikkakunnaksi valikoituu Kouvola. Syyspäivää vietetään 26.10.
Yksityiskohta: Kymmenen Uutisten loppukevennys Markunpäivänjuhlasta vie Markku-liiton ensimmäisen kerran televisiouutisiin.
Markkujen bussimatkasta Porista Söörmarkkuun on tullut tärkeä osa Markunpäivänjuhlan perinnettä. Pysäytettäköön nyt aika vuoden 2001 matkan alkuun, jossa ajetaan vielä Porissa. Matkalaisten olemuksista voinee arvioida, ettei Markun päivä ole jurojen miesten juhla.
2003 - Markkuja vailla menneisyyttä
Syyspäivä Järvenpäässä - Peltola Vuoden Markuksi
Vuosi on hyvä Markku-liitolle. Sen toiminta on virkeää ja tapahtumat keräävät Markkuja aikaisempaa suuremmat määrät. Muutaman vuoden tauon jälkeen viikonlopuksi osuvaan Markunpäivänjuhlaan osallistuu ensimmäisen kerran yli sata Markkua. Tästä ryhmästä lyödään uusia Söör Markkuja peräti viitisenkymmentä. Ensimmäisenä heistä Vuoden Markku, näyttelijä Markku Peltola, jonka elokuvaura huipentuu edellisenä vuonna valmistuneeseen Mies vailla menneisyyttä -filmiin. Syyspäivänä 25.10. Markut kohtaavat Järvenpäässä. Sielläkin on paikalla hienosti kuutisenkymmentä kaimaa.
Yksityiskohta: Sarit innostuvat Markuista ainakin sillä tavoin, että Markku-liiton innoittamina perustavat Sari-yhdistyksen. Markku-liitosta annetaan luonnollisesti Sareille kosolti hyviä neuvoja.
Markun päivän sijoittuminen viikonloppuun mahdollisti tavallista enemmän ohjelmaa Markunpäivänjuhlan yhteyteen. Oheisohjelman tutustumiskohteena oli kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen Reposaari. Markkuja tutustumassa Reposaaren kirkon vieressä olevaan torpedovene S2:n muistomerkkiin (Väinö Aaltonen, 1930). S2 upposi syysmyrskyssä vuonna 1925 Reposaaren edustalla vieden mukanaan 53 merisotilasta.
2004 - Kulttuurishokkeja
Syyspäivä Oulussa - Niskala Vuoden Markuksi
Vuosi alkaa Vuoden Markun, Markku Peltolan kutsusta ja ideasta kehitetyllä Kulttuuripäivällä. Helmikuun 7:ntenä liikutaan Tampereen Telakalla niin teatterin, elokuvan, musiikin kuin kirjallisuudenkin maailmoissa. Huhtikuussa vuosikokouksessa kuullaan kummia. Jäsenistölle esitetään Markku-liiton lopettamista vuonna 2006 suuren lopetusjuhlan merkeissä. Jäsenistö tyrmää lopetuspuheet. Puheet lopetetaan. Vuoden Markuksi paljastuu Kansainvälisen Punaisen Ristin pääsihteeri Markku Niskala, josta tulee viime hetken esteen vuoksi ainoa Vuoden Markku, joka ei pääse Söörmarkkuun. Syyspäivää vietetään rovaniemeläisin aloittein Oulussa 30.-31.10.
Yksityiskohta: Jatkuvasti kasvava hallinnointi ja mm. jäsenpostitusten hoitaminen tuottaa liikaa työtä hallitukselle. Markku-liitto sopii jäsenrutiinien hoidosta porilaisen Erja Salmisen (myöh. Lindholm) kanssa.
2005 - Kaimoja etsimässä
Syyspäivä Kotkassa - Piri Vuoden Markuksi
Vuoden aikana jäsenmäärä kasvuvauhti kiihtyy ja näyttää siltä, että lähestytään jo 800 jäsenen määrää. Osin kyseessä on harha, sillä samaan aikaan kasvaa myös pudokkaiden määrä. Kehitystä vastaan taistellaan kontaktikampanjalla, joka yllättää positiivisesti: yli puolet pudokkaista saadaan taas aktiivisiksi jäseniksi. Markunpäivänjuhlassa auringon säteet heijastuvat Mars Nousee -palkinnosta, jota Markku Piri Vuoden Markkuna kannattelee. Syyspäivässä Kotkassa 29.10. kohtaavat etunimiyhdistykset, sillä Markkujen vieraina ovat Seppojen, Erkkien sekä Sarien yhdistysten edustajat.
Yksityiskohta: Kotka vie Syyspäivän vuosikokouksen puheenjohtajana toimivan kotkalaisen Markku Lappalaisen upealla lauluesityksellä "Kotkan poikii ilman siipii".
Alusta alkaen eli vuodesta 1997 on jokaisena Markun päivänä otettu ryhmäkuva Söörmarkussa nimensä ansiosta juhlivista kaimoista. Vuonna 2005 tarjolla oli tällainen kattaus. Vuoden Markun tunnistaa kuvasta punaisesta Mars nousee -palkinnosta.
2006 - Soihdunkantajia
Syyspäivä Noormarkussa - Purho Vuoden Markuksi
Markunpäivänjuhlassa julkistetaan kymmenes Vuoden Markku, taikuri-koomikko Markku Purho. Markku-liiton 10-vuotisjuhlavuoteen liittyy aikakauden vaihtumisen tunnelmaa. Hallituksesta eroavat viimeiset perustajajäsenet sihteeri Markku Sandell ja ylimarkku Markku Salminen. Myös puheenjohtaja Markku Jaakola eroaa. Uudeksi puheenjohtajaksi ja myöhemmin ylimarkuksi nousee Markku Rimpelä. Kesällä, 17.7. päivää ennen kuin Markku-liitto täyttää virallisesti 10 vuotta Markkujen delegaatio nousee Luvian edustalla Markulle, kallioluodolle ja kiinnittää "Markkujen mannerlaattaan" juhlalaatan. Syyspäivän asemesta juhlitaan syksyllä lokakuussa Markku-liiton ensimmäistä vuosikymmentä. Samalla julkistetaan mm. Markku-liiton historiikin sisältävä juhlakirja, Markku-liiton standaari ja lippu, jonka naulaajina ovat liiton perustajat ja Vuoden Markut.
Yksityiskohta: Vuosikokous kunnioittaa Markku-liiton perustajia ja nimeää heidät virallisesti ikimarkuiksi.
Markku-liiton kymmenvuotista taivalta juhlittiin 28.10.2006 Noormarkussa. Paikalle pääsi hienosti kuusi kymmenestä siihen mennessä valituista Vuoden Markuista. Vasemmalta Piri (2005), Savijärvi (2001), Peltola (2003), Valtonen (2000), Purho (2006) ja Koskenniemi (1999).
2007 - Kohti tulevaisuutta
Syyspäivä Kuopiossa - Niinimäki Vuoden Markuksi
Markku-liiton toinen vuosikymmen alkaa paluulla arkeen. Vuoden aikana järjestetään jälleen ja vain perinteiset tapahtumat, Markunpäivänjuhla ja Syyspäivä. Kevään Markunpäivänjuhlassa Markku Rimpelä toimii ensi kerran ylimarkkuna ja lyö uudet Söör Markut.
Vuoden Markuksi paljastetaan vammaisurheilija Markku Niinimäki, joka näyttää kultamitalillaan seuraavan vuoden paraolympialaisissa, mistä puusta on Markut veistetty. Syyspäivä vie Markut ensi kerran Itä-Suomeen kun 27.10. kokoonnutaan Kuopiossa.
Yksityiskohta: Ex-ylimarkku Salmisen vanha idea suuresta Markku-kokoontumisesta edistyy ja kesän 2007 aikana päätetään ja varataan jo paikka ja aika: Senaatintori 30.8.2008.
Markku-liiton Syyspäivä Kuopiossa oli onnistunut tapahtuma. Mielenkiintoiseen kaupunkikierrokseen kuului Kuopion kaupungin vastaanotto, jossa piällysmiehenä oli kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu ja Markku-liiton jäsen Markku Rossi. Vierailtiin myös automuseossa ja innokkaimmat kipusivat Puijon suurmäen torniin.
2008 - Maailmanennätys
Syyspäivä Helsingissä - Kuusjärvi Vuoden Markuksi
Kevään Markunpäivänjuhlassa Vuoden Markuksi nimetään Markku Kuusjärvi, jonka aikaansaamat tulokset Pietarin katulapsiprojektissa ovat vastaanpanemattomat. Koko talven, kevään ja kesän jatkuu Senaatintorin ME Markut -tapahtuman järjestely. Tapahtuman tavoitteena on kerätä maailmanennätysmäärä Markkuja ja siinä onnistutaan, kun virallisen laskennan mukaan 30.8. koolla on 1281 Markkua.
Paljon mediahuomiota tuova tapahtuma nostaa hetkessä Markku-liiton jäsenmäärän tuhannesta yli 1300:een. Tapahtumassa avataan myös virallisesti Markku-liiton "Mahtavaa mieskuntoa" -liikuntakampanja. Syyspäivää vietetään Loimaalla 25.10.
Yksityiskohta: Markku-liiton oma olut, Söör, esitellään Loimaan Syyspäivän ohjelmassa.
Kiistatta Markkumaailman Vuoden kuva 2008 on pakko liittyä elokuiseen ME Markut -tapahtumaan. Tältä näytti, kun kokeiltiin ilman harjoituksia syntyisikö pojilta pahvilappujen avulla tapahtuman nimi "ME Markut"... No, syntyihän se siihen suuntaan ainakin.
2009 - Kolmesataa sööriä koolla
Syyspäivä Lappeenrannassa - Kanerva Vuoden Markuksi
Edelliskesän ME Markut -tapahtuman nostama kumu säilyy ja pitkin alkuvuotta vahvistuvat aavistukset huimasta osanotosta Markunpäivänjuhlaan. Kun nimipäivä lopulta koittaa Söörmarkun nuorisoseurantalon neliöt eivät enää riitä. Ainakin kolmesataa Markkua on paikalla ja lyödään peräti 180 uutta Söör Markkua. "Vanhat" Söörit jäävät suosiolla ulos aurinkoon ja tekevät huikean kunniakujan ulos tuleville tuoreille Sööreille.
Vuoden Markuksi valittu jalkapallon maajoukkuevalmentaja Markku Kanervakin saa Mars nousee -palkinnon ulkona, jotta kaikki pääsevät todistamaan. Puoli vuotta myöhemmin kokoonnutaan Syyspäivän merkeissä Lappeenrannassa. Saimaan äärellä kun ollaan, liitto lahjoittaa parituhatta euroa saimaannorpan tukemiseen.
Yksityiskohta: Mahtavaa mieskuntoa -projekti, joka alkoi keväällä 2008 huipentuu Markun päivän yhteydessä Noormarkussa kunnan kanssa järjestettyyn liikunnan ja terveellisen elämän viikonloppuun. Tarjolla on kuntotestejä, juoksukilpailu, luentoja ja kulttuuriravintoa!
2010 - Porilaisten Marssiks'
Syyspäivä Rovaniemellä - Mäki Vuoden Markuksi
Markku-liitto tarkastelee identiteettiään, kun Noormarkun kunta ja Porin kaupunki yhdistyvät 1.1.2010. Mars-veljeskunnan kotipaikka on tästä lähtien Pori, johon kuuluu nyt Noormarkun kaupunginosa ja tietenkin myös Söörmarkku. Sekä Porin kaupunki että Markku-liitto lähtevät tavoitteelliseen yhteistyöhön ja havaitaan, että Markku-liittoa pidetään Porissakin arvossa. Ensimmäinen "porilainen" Markunpäivänjuhla kerää jälleen suuren määrän Markkuja Söörmarkkuun.
Vuoden Markuksi valitaan maailmankuulu keliakiatutkija Markku Mäki. Odotettu kisa Syyspäivän isäntäpaikkakunnasta ratkeaa Rovaniemen hyväksi ja lokakuussa Lapin pääkaupunkiin saavutaan junalla ja muilla välineillä lähes sadan Markun voimin kokemaan mm. lapinkaste ja tapaamaan joulupukki.
Yksityiskohta: Porin ja Noormarkun kuntaliitos pakottaa muuttamaan kadunnimiä. Söörmarkun nuorisoseurantalon lähellä olevasta Koulutiestä tulee Söörtie viittauksena Markku-liittoon Markku Mäkitalon ansiosta.
Vuoden kuvaksi sopii tässä yhteydessä erinomaisesti Markun päivänä tallennettu hetki Söörtien viitan alla. Nimiseppä Markku Mäkitalo vasemmalla ja keskellä tolpan takana maailman ainoa Söörmestarin titteliä kantava ihminen, Markku Vermola.
2011 - Monta rautaa tulessa
15 v-juhlat Porissa - Haussila Vuoden Markuksi
Markku-liiton puolipyöreä juhlavuosi (15 vuotta!) sisältää paljon toimintaa. Juhlakauden aloittaa Markunpäivänjuhla huhtikuussa. Vuoden Markuksi nimetään toistaiseksi nuorin tämän tittelin kantaja, eritoten tanssijana tunnettu Markku Haussila. Edellisvuodesta alkaen valmisteltu osallistuminen Suomi-Areenaan heinäkuisessa Porissa osoittautuu menestykseksi ja poikii kutsun tulla uudelleen. Kun kesän kiireet on selvitetty, alkaa 15-vuotisjuhlan valmistelu. Syyspäivä jää resurssi- ja aikataulusyistä pois tänä vuonna ja sen tilalla Porin Yyterissä juhlitaan näyttävästi arvokkaiden Markkujen ja arvokkaiden kutsuvieraiden kanssa liiton uskomatonta, jo 15 vuoteen yltävää kaarta ihmetellen, minne tämä oikein jatkuukaan.
Erityistä: 15-vuotisjuhlavuoden upea lisä on Markku-liiton tuottama Markkujen taidenäyttely "Markkuspektiivi" Poriginal Galleriassa Porissa. Seitsemän taiteilija-Markun töistä koostuvan näyttelyn virallisena nimenä on "MArs longa, Markku brevis" (vapaa käännös: MArs nousee, Markku hetken elämöi) Näyttely on avoinna lokakuusta marraskuun alkuun ja siihen tutustuminen on myös osa 15-vuotisjuhlallisuuksia.
Ehkäpä kaiken kiteyttää yhden Markun ainutkertainen näkemys Markun ja markkuuden ainutlaatuisuudesta. Yksilön ääni isossa upeasti yhteen soivassa kuorossa. Kuvassa yksi 15-vuotisjuhlan rintakorteista; kukin yksilöi omansa kirjoittamalla nimensä haluamallaan tavalla.
2012 - Mistä on Markut tehty
Syyspäivä Tallinnassa - Paretskoi Vuoden Markuksi
Isot lumitalvet ovat jääneet taakse auringon paistaessa Markun päivänä. Alkuvuodesta 2012 myyntiin tullut Pahkasian erikoisnumero (no 78) on nostanut talvella Vuoden Markku -kisan kärkeen kirjailija, kolumnisti, käsikirjoittaja ja Pahkasian pääjehu, Markku Paretskoin. Markku ei myönnä, onko julkaisu ollut taktisesti ajoitettu, mutta se varmistaa, että vuosina 1975–2000 ilmestyneen ja monille Markuille hyvät naurut tuottaneen Pahkasian päätoimittaja Markku Paretskoi valitaan Vuoden Markuksi suorastaan pitkäaikaisista ansioista.
Vilkkaan toiminnan vuosi jatkuu heinäkuussa osallistumisella jälleen Porin Suomi-Areenaan. Edellisvuoden kehuttu väitöstilaisuus uudennetaan ja miesteemaa jatketaan Mistä on miehet tehty -otsikon alla. Areenan Kansalaistorilla Markut tekevät suurta etunimitutkimusta ja puhuvat Markun puolesta, jotta nimenantopuuhissa olevat oivaltaisivat pojalleen sen oikean nimen. Varmuudeksi jaetaan opasta, jossa tämän oikean nimet hyödyt selvitään ja annetaan kalevalaiset ohjeet Markun tekoon. Loppukesällä on tarjolla Markkujen Kokoontumisajo Lahdessa. Markku-liitto on tapahtuman kumppanina. Syksy huipentuu poikkeuksellisesti maan rajojen ulkopuolelle vievään Syyspäivään. Liiton 16. Syyspäivää isännöi Tallinna.
Erityistä: Syyspäivä Tallinnassa saa epiteetin ”Markku-liiton valtiovierailu Viroon”, sillä ohjelman suunnitellut Markku Lehtonen järjestää yhdistykselle virallisen vierailun Viron parlamenttiin, Riigikoguun.
Väitöstilaisuuden 2012 väittelijät lavalla. Vuorossa on ohjaaja Markku Pölönen (Vuoden Markku 1997), joka väittää, että suomalaisen miehen selviytymistä elämän ohdakkeisella polulla edesautetaan parhaiten, jos he saisivat jo poikaiässä kokea draamakasvatuksen avulla, että epäonnistuminen on aina uusi alku.
2013 - Patakunta Markkua
Syyspäivä Jyväskylässä - Peltola Vuoden Markuksi
Helmikuussa Markku-liiton hallitus päättää siirtää muutaman vuoden suunnitteilla olleen Markku-liiton tilataideteoksen toteutusta pari vuotta eteenpäin Markun päivään keväälle 2015. Markkuuden henkeä edustavan ja Porin kaupungille lahjoitettavan teoksen kehittelyssä otetaan merkittävä askel, kun neuvottelussa kaupungin edustajien kanssa sovitaan entistä kunnianhimoisemmasta ja yhdessä toteutettavasta hankkeesta, jota lähdetään viemään eteenpäin taiteilija Alvar Gullichsenin kanssa.
Markunpäivänjuhlaan saapuu suunnilleen sata Markkua. Uusia Söör Markkuja heistä on noin joka viides. Vuoden Markuksi paljastuu lavastajamestari Markku Pätilä, joka tunnetaan mm. Aki Kaurismäen luottolavastajana. Yksi näistä elokuvista on Oscar-ehdokas Mies vailla menneisyyttä (2002), jossa Markku ”Peltsi” Peltola (1956–2007) näytteli ikimuistoisesti ja nousi Vuoden Markuksi 2003. Lisäksi Markku Pätilän ansiolistalta löytyy paljon muita elokuvia ja televisiosarjoja sekä teatteriesityksiä.
Syyspäivän osoite on Jyväskylä, jossa kaupunginjohtaja Markku Andersson isännöi vastaanotolla kaimoja lauantaina 26.10. Ohjelmaan kuuluu myös mm. Ilmailumuseoon ja Jyväskylän nähtävyyksiin (mm. Toivolan piha) tutustuminen. Syyspäivän illalla rentoudutaan Savutuvan Apajan saunoissa ja syödään kokonainen meheväksi vartaassa kypsytetty porsas.
Erityistä: Markunpäivänjuhlaa 25.4. maustaa porilainen kiekkohuuma Porin Ässien edellisenä iltana voittaman liigamestaruuden myötä. Kanada-malja nähdään moneen kertaan pitkin kaupunkia. Juhlitaan Markkuja ja Ässiä! Markku-liiton nimissä julkaistaan Satakunnan Kansassa (lehti ilmestyy Markun päivänä nimellä Patakunnan Kansa) Markku-perinteitä ja jääkiekkoa sisältävä onnittelu: Ilo olkoon osanasi / onni oma kerallasi / sankarpäivä ässäurhoin / kirveen löivät rinnuksehen / vihulaisten pirkkalaisten / nyt on poika oravilla / aurinkonsa kantajilla.
Punaista euforiaa Markun päivänä. Punaisena nousee Mars ja heilahtaa vuosikokouksen puheenjohtajan Markku Mäkitalon Ässä-huivi.
2014 - Salaperäinen nimi
Syyspäivä Turussa - Jokinen Vuoden Markuksi
Noormarkkuun sijoitettavan Markku-liiton tilataideteoksen valmistelu etenee rivakasti Porin kaupungin ja Alvar Gullichsenin kanssa ja samaan aikaan kerätään rahoitusta taideteosta varten. Markku-liiton ja Markku-liiton jäsenien lisäksi tärkeiksi rahoittajiksi lähtevät Svenska Kulturfonden i Björneborg ja A. Alhström Kiinteistöt Oy. Porin kaupunki päättää tukea hanketta huolehtimalla teoksen perustuksen rakentamisesta, valaisusta ja maisemoinnista.
Markunpäivänjuhlaan saapuu 130 Markkua, joista 38 lähtee kotimatkalle tuoreena Söör Markkuna. Heistä yksi on Vuoden Markku 2014, Kuurojen liiton toiminnanjohtaja ja Kuurojen maailman liiton edellinen puheenjohtaja Markku Jokinen. Vuoden Markun välittömyys ja myönteisyys sekä aivan vaivattomasti ilman puhetta toimiva kommunikointi herättää suurta ihastusta Markkujen joukossa.
Syyspäivä järjestetään Turussa 25.10. Markut majoittuvat merellisissä tunnelmissa Aurajokeen ankkuroidussa laivahostel Boressa. Myös ohjelmaa on rakennettu samaan teemaan ja viikonlopun aikana tutustutaan viereiseen Forum Marinum -merikeskukseen ja Suomen Joutseneen. Lähellä on myös toinen kohde, Kakola. Hämärtyvässä lauantai-iltapäivässä muurien, sellien ja mielikuvitusta kutkuttavien tarinoiden yhdistelmä jättää vieraisiin vahvan muistijäljen. Syyspäivässä paljastetaan työn alla olevan tilataideteoksen nimi: Ukk’ram – Salaperäinen alus.
Aurinkoisen Markun päivän tunnelmaa Söörmarkun nuorisoseurantalon edustalla. Kuvan etualalla Vuoden Markku, Markku Jokinen ja Mars nousee.
2015 - Ukk'ram saapuu
Syyspäivä Mikkelissä - Ounaskari Vuoden Markuksi
Koko alkuvuoden hallitus järjestelee Markun päivän 25.4. yhteyteen suunniteltua yhteisöllisyysseminaaria ”Me tehdään se yhdessä” sekä seminaarin jälkeen alkavaa Ukk’ram-teoksen paljastustilaisuutta. Jo vuonna 2009 ideoitu patsashanke on monien vaiheiden ja kehitysaskelten jälkeen saapumassa pian maaliinsa. Tosin Ukk’ramin matka Noormarkkuun Linnunradan toiselta puolen (Uudestakaupungista) menee ymmärrettävästi lopulta tiukalle, mutta niin vain alus ehtii perille paljastukseen mennessä.
Seminaari nostaa esiin puhujiensa johdolla yhteisöllisyyden näkökulmien kautta rohkaisevia viestejä suomalaisille. Seminaarin yleisönä on Markkujen lisäksi satakuntalaisten yhteisöjen edustajia. Puhujia ovat Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen, näyttelijä Tom Pöysti, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet, Svenska Kulturfondenin Porin yhdistyksen puheenjohtaja Erik Rosenlew ja kirjailija-ohjaaja Juha Hurme. Tilaisuuden juontaa Yleisradion uutisankkuri, toimittaja Jussi-Pekka Rantanen.
Ukk’ram-teoksen paljastustilaisuudessa kuullaan puheenvuoroja teoksen merkityksestä Markuille, Noormarkulle, taiteelle ja maailmankaikkeudelle. Puheenvuoroja pitävät Markku-liiton edustajat Markku Salminen ja Markku Rimpelä, toimitusjohtaja Peter Ahlström, taiteilija Alvar Gullichsen ja pääpuhujana avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja. Tilaisuutta seuraa satojen ihmisten yleisö.
Paljastustilaisuuden jälkeen kutsuvieraat ja Markut siirtyvät kahville ja kakulle sisätiloihin. Vuoden Markku 2005, kakkuleipurinakin tunnettu Markku Piri, on kehittänyt tilaisuutta varten Ukk’ram-kakkureseptin, jonka mukaan tilaisuuteen on leivottu kymmenkunta suurta kakkua. Ja jotta ei unohtuisi, mikä päivä on kyseessä, tulevat lopulta bussit ja hakevat Markut Söörmarkkuun viimeistelemään päivää Markunpäivänjuhlan perinteillä. Uusia Söörejä lyödään, valitettavasti vain Vuoden Markuksi valittu jazzrumpali Markku Ounaskari joutuu päällekkäin osuvan konsertin vuoksi lähettämään terveiset ja kiitokset Oslosta.
Syyspäivää vietetään Itä-Suomessa. Mikkeliin kokoontuu sadan isommalle puolelle nouseva kaimajoukko ja viikonlopun teemana on vanhan päämajakaupungin henkeen sopien alueen sotahistoria. Käymme Porrassalmen taistelun sijoilla kuulemassa ”taistelun kokeneen upseerin” muistelut, Jalkaväkimuseossa ja Mannerheim-patsaalla vastaanottamassa kenraali Olli Nepposen tervetulotoivotukset. Illalla syödään Marskin suosikkiruokia ja nautitaan palan painikkeeksi Marskin ryypyt.
Erityistä: Ukk’ram otetaan upeasti vastaan Noormarkussa. Syksyllä ideoidaan paikallisesti kirjoituskilpailu Ukk’ramin vieressä olevan koulun oppilaille. Arvosteluraati saa toinen toistaan hienompia tekstejä, joissa seikkaillaan Ukk’ramin viitoittamissa teemoissa. On lämmittävää nähdä, että Ukk’ramilla on paljon ihailijoita.
Ukk’ram – Salaperäinen alus on ollut Markku-liiton historian suurin ja kalleinkin projekti. Kun jättimäinen 16 metriä pitkä teos lopulta saatiin päivää ennen paljastustilaisuutta paikalleen Noormarkussa ja koottua, oli takana monen vuoden ja satojen tuntien urakka myös Markkujen osalta. Niin monille kuuluu kiitos tästä saavutuksesta.
2016 - Kaksikymmentä vuotta sitten tässä perustettiin Markku-liitto
20 v-juhlat Porissa - Saukko Vuoden Markuksi
Toiminnantäyteisen vuoden 2015 jatkoksi alkaa vähintään yhtä paljon tarjoava juhlavuosi, jonka myötä Markku-liitto saavuttaa 20 vuoden iän asianmukaisten menojen, juhlien ja näyttelyn saattamana.
Niin juhlavuodesta kuin kyse onkin, niin 20. Markunpäivänjuhla on lähellä jäädä historiaan ensimmäisenä auringottomana Markun päivänä. Viimeisellä hetkellä, nuorisoseurantalon yhteiskuvaa otettaessa, aurinko pinnistelee esiin pitkin päivää lunta sataneiden pilvien välistä ja näyttää olevansa edelleen se sama kaveri kuin Markku-liiton tunnuksessakin.
Hetkeä aiemmin on Vuoden Markuksi paljastunut suositun televisiosarjan Huutokauppakeisarin meklarin korvaamaton kaveri, Markku Saukko, maineensa veroinen mukavan konstailematon mies. Paikalla on se tyypillinen satakunta Markkua, joista parikymmentä saa Söör Markku -tittelin. Saman verran joukosta löytyy heitä, jotka olivat juhlimassa jo ensimmäistä Markunpäivänjuhlaa huhtikuussa 1997. Ensi kertaa Markun päivän ohjelmassa on uusi numero: Vierailu vuosi aikaisemmin paljastetun Ukk'ram - Salaperäinen alus luona. Osa Markuista kokee ensimmäisen kerran Ukk’ramin vaikuttavuuden.
Heinäkuussa Markku-liitto tuottaa Porin Suomi-Areenaan väitöstilaisuuden vuosien 2011 ja 2012 tapaan. Mies-trilogia viimeistellään miehen suhdetta työhön ja elämään ruotivilla väitteillä ja vastaväitteillä. Väitöstilaisuuden teema on Työ vai elämä, mies? Väitteet ja vastaväitteet kuullaan viideltä Markulta edelliskerroilta tutulla Eetunaukion lavalla perjantaina 15.7.
Suomi-Areenaa seuraavan viikonlopun jälkeen on edessä suuri päivä, 18.7. Markku-liitto on perustettu tasan 20 vuotta aikaisemmin, 18.7.1996. Merkkipäivänä järjestetään kiertoajelu, jonka aikana perehdytään Markku-liiton syntyyn johtaneisiin tapahtumiin tarinoin ja dokumentein aidoilla tapahtumapaikoilla. Käydään mm. Porin Kirjurinluodossa paikassa, jossa sattumalta viisi Markkua kohtasi ensin 1994 ja uudelleen 1995, Noormarkussa palokunnantalossa Markku-liiton virallisessa syntymäpaikassa, missä 18.7.1996 perustettiin yhdistys, jonka menestystä ja merkitystä ei tuolloin osattu vielä edes arvata. Lopuksi ajetaan Söörmarkun nuorisoseurantalolle muistelemaan hetkiä, jolloin perustajajäsenet löivät toinen toisensa Söör Markuiksi 21.7.1996.
Varsinainen 20-vuotisjuhla järjestetään Porin Yyterissä 29.10. Ohjelmassa on mm. Meri-Porin kiertoajelu, miniseminaari, juhlanäyttelty ja iltajuhla puheineen ja esityksineen. Mieluisaa kotiinvietävää ovat Söör-olut ja Söörwursti ja hyvin alkuun saatettu Markku-liiton kolmas vuosikymmen.
Erityistä: Markku-liiton perustajajäsen Markku Haapio täyttää 70 vuotta ja saa lahjaksi yhdistykseltä Söörmestarin arvonimen.
Juhlavuoden grafiikka nostaa esiin sen, että tässä on jo jokunen vuosi Markku-liitolla historiaa. Hienoja vuosia kaikki! Sille pohjalle on hyvä rakentaa alkaneen vuosikymmenen tapahtumia ja toimintaa.