Taas mennään Markuissa Markkuina markkuihin - Nooriin ja Sööriin. Arvaat varmaan, ketkä myös ovat paikalla! No nehän ne, aurinko ja nuorisoseurantalon naapurioravat tietenkin. Yhtä lailla Vuoden Markku 2024! Kuka hän mahtaa ollakaan? Kelpaa olla mukana 26:nnessa Markunpäivänjuhlassa meidän muidenkin. Kierrosta on tarjolla taas myös golfareille.
Tänä vuonna Markun päivä on torstai, ja muita kiireitä vailla olevat voivat etkottaa ja jatkottaa Markun päivää oman aikataulunsa mukaan. Siitä olemme taas sopineet hotellinkin kanssa, että tarjoushinta pätee keskiviikosta lauantaihin (24.-27.4.) Jos majoitut hotellissa, kannattaa varaus tehdä ajoissa, sillä Sokos-hotellit (Vaakuna siis Porissa) ovat muuttaneet kiintiövaraussysteemiään. Asiasta lisää majoituksen varaamista koskevassa kohdassa.
Alla katsaus Markun päivän ohjelmaan. Tuttuja juttuja näissä arkeen osuvissa Markunpäivänjuhlissa, mutta kuten kokeneet tietävät, hyvät asiat kannattaa tehdä uudelleen aina kun mahdollista. Sitä paitsi nämä ovat pääosin myös ne aivan keskeiset perinteet, jotka ovat sekä synnyttäneet että ylläpitäneet Markku-liiton. Näiden arvoa etenkin ensikertalaisille ei voi yliarvioida.
Viime vuonna alkoi ja jatkoa haluttiin. Siispä söörmestari Markku Mäkitalo tekee toisen KvMG:n kaikille golfari-Markuille ja upea kiertopalkinto, Kaimapoika-pokaali odottaa uutta kotia seuraavaksi vuodeksi. Pelitapaan tulee pieniä muutoksia kokonaispeliajan rajoittamiseksi. Kentän kevätkunnon mukaan paikka on Yyterin tai Kalafornian kenttä. Tämä tiedotetaan ilmoittautuneille. KvMG alkaa Markun päivänä klo 9, jotta osallistujat ehtivät hengähtää ennen iltapäivällä alkavaa Markun päivän ohjelmaa.
Avaa alta lisäinfo ja ilmoittautumisohjeet.
Napsauta tästä: Info ja ilmoittautumistiedot, II Kaimainvälinen Markku Golf
Porin Yyteri tai Kalafornia 25.4.2024, aloitus klo 9.00. Viime vuonna aloitimme uuden perinteen. Markun päivänä järjestetty golfkisa keräsi mukavan ryhmän Markkuja Porin Kalafornian kentälle kisaamaan liiton ykkösgolfarin asemasta. Tänä vuonna jatketaan, mutta viime vuoteen nähden pelitapaan tehdään vähän muutoksia. Pelin kestoa lyhennetään muuttamalla osallistujien pelaamaa lyöntipelitulosta siten, että mestaruus ratkeaa edelleen lyöntipelituloksella ilman tasoituksia, mutta pelin nopeuttamiseksi sen rinnalle tulee tasoituksellinen pistebogey-sarja. Pelaajan tulee siirtyä pelaamaan pistebogeyta huomattuaan, ettei hänellä ole mahdollisuuksia pärjätä lyöntipelissä. Tarkempi ohjeistus tästä annetaan vielä ennen peliä.
Ilmoittautumiset kisaan Markku Mäkitalolle (viimeistään 11.4.) tekstiviestillä 0400 591235 tai sähköpostilla markkujmakitalo@gmail.com. Nimesi ja yhteystietojen lisäksi, kerro seurasi sekä tasoitus. Voittaja kuittaa vuodeksi näyttävän kiertopalkintopokaalin eli Kaimapojan. Sillä kelpaa ylpistellä.
Pidemmän matkan päästä tuleville osallistujille suosittelemme saapumista Poriin jo keskiviikkona 24.4. sillä kisa alkaa torstaina aamulla klo 9. Aloitusajankohta on aikainen, jotta osallistujat ehtivät ongelmitta mukaan iltapäivällä klo 16 alkavaan Markun päivän ohjelmaan.
Perinteisen Markun päivän ohjelman aluksi bussi vie (bussiin ilmoittautuneet) Porista Noormarkkuun, jossa meitä odottaa Ukk’ram, yksi olennainen Markku-liiton merkeistä ja merkityksen symboleista.
Yhteinen liikkuminen: Bussi lähtee Hotelli Vaakunan edestä klo 16.15.
Oma kyyti: Saavu Noormarkun Urheilutalon (Finpyyntie 18) pihalle klo 16.40
Nyt ollaan ytimessä. Monilla tavoilla. Söörmarkun nuorisoseurantalo näkee jälleen kerran, kun Vuoden Markku palkitaan kaimojen edessä. Samoin sen, että uudet Söör Markut tuntevat oravanhännän olkapäillään. Kuullaan tervehdyspuheet ja kauniiksi lopuksi asetumme yhteiskuvaan talon seinustalle. Sekin 26. kerran. Vielä tänä vuonna Markun päivä vietetään arkijärjestelyin, joten Söörmarkussa aloitamme keittoaterialla ja vuosikokouksella. Alta voit katsoa vuosikokouksen esityslistan. Ohjelmabonuksena Söörmarkussa Markku-liitolla on ilo jakaa pienen tauon jälkeen taas Markkuteko-palkinto.
Yhteinen liikkuminen: Bussi lähtee Ukk’ramin luota Söörmarkkuun klo 17.15.
Oma kyyti: Saavu Söörmarkun nuorisoseurantalon (Söörmarkuntie 265) pihaan klo 17.30
Napsauta tästä: Vuosikokouksen esityslista 25.4.2024
ESITYSLISTA
Kokouksen avaus, yhdistyksen puheenjohtaja
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokouksen toimihenkilöiden valinta; valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja ääntenlaskijat. Esitetään kokouksen puheenjohtajaksi Markku Mäkitaloa ja sihteeriksi Markku Laakkosta
Esityslistan hyväksyminen
Toimintakertomus 25.4.2023 - 24.4.2024
Tilinpäätös, toiminnantarkastajan lausunto ja tilinpäätöksen vahvistaminen
Vastuuvapauden myöntäminen hallituksen jäsenille
Toimintasuunnitelman esittäminen alkavalle toimikaudelle
Jäsenmaksun vahvistaminen
Talousarvion vahvistaminen
Syyspäivä 2024, järjestävän paikkakunnan valinta
Yhdistyksen toimihenkilöiden valinnat (hallitus ja pj)
Valitaan hallitus ja hallitukselle puheenjohtaja
Toiminnantarkastajan ja varahenkilön valinta
Muut asiat (yhdistyksen hallitukselle 14 vuorokautta ennen kokousta ilmoitetut asiat)
Kokouksen päättäminen
Mihin menemme lokakuun lopussa? Mikä paikkakunta sopisi Markuille syksyn kohokohdaksi, Syyspäivän isäntäpaikkakunnaksi? Ehdota! Varmista majoitus- ja ruokailumahdollisuudet ja hintataso noin sadalle hengelle, mieti vierailukohteet, eli n. 4…6 tunnin ohjelma lauantaille 26.10.2024. Huomioi myös mahdolliset kuljetustarpeet. Voit esitellä vuosikokouksessa ehdotuksen itse tai toimittaa kirjallisesti mainitut tiedot Markku-liiton hallitukselle.
Söörmarkusta palaamme bussilla Poriin ja hotellille. Ennen tai jälkeen saunan ehtii hetken levätä huoneessa tai leppoistaa kaimojen kanssa baarissa. Hetimiten hotelliin paluun jälkeen on tuttuun tapaan myynnissä Markku-liiton tuotteita. Tänä keväänä myös taas pieni määrä Söör-mukeja, huppareita ja muutamia Markunviirejä, onhan isännänviirien kausi taas alkamassa! Illallinen alkaa hotellin 2. kerroksen Satakunta-ravintolassa klo 21.30.
Markun päivän erikoishintaan (24.-27.4.2024) talon ravintoloissa Satakunta Salissa ja Amarillossa Karhu-olut 5 € (0,33 lt pullo, III-olut).
Lisäksi Vaakunan ravintoloissa Amarillossa, Winstonissa ja Satakunta-salissa (illallisravintolamme) on tarjolla 24.-27.4. Markku-drinkki hintaan 8,50 €. Drinkin resepti ei ole toistaikseksi tiedossamme.
Aika Ohjelma
09.00 II Kaimainvälinen Markku Golf Porin Yyterin tai Kalafornian kentällä
16.00 Tapaaminen Sokos Hotelli Vaakunan ala-aulassa (Gallen-Kallelankatu 7)
16.15 Lähtö busseilla hotellin edestä Noormarkkuun
16.40 Vierailu Ukk`ram - Salaperäinen alus -teoksen luona
17.15 Siirtyminen Söörmarkun nuorisoseurantalolle
17.30 Keittoateria Söörmarkun nuorisoseurantalolla
17.45 Sääntömääräinen vuosikokous (alkaa kun kaikki ovat saaneet keittonsa)
18.30 Vuoden Markku 2023 julkistetaan - palkittava saapuu Söörmarkkuun
18.45 Markkuteko-palkinto - nyt palkitaan positiivisesta yllätyksestä
18.50 Uusien Söör Markkujen aatelointi
19.30 Paluukuljetus Poriin - tuotemyynti hotellin aulan yhteydessä 10 minuuttia saapumisen jälkeen
20.00 Sauna
21.30 Illallinen
Aika Ohjelma
8.00–10.00 Aamiainen
Omaan vapaaseen tahtiin entistä virkeämpänä kohti kotia
Muistathan, että Markunpäivänjuhla Söörmarkun nuorisoseurantalossa on tarkoitettu Markku-liiton jäsenille. Jos sinulla on Porissa mukanasi muutakin seuraa kuin Markkuja, uskomme että Porissa on kohtuudella löydettävissä täksi ajaksi mukavaa ajankulua heille.
Sokos-hotellit ovat siirtyneet uudenlaiseen varausmalliin. Jos mahdollista, huone Porin Sokos Hotelli Vaakunasta kannattaa varata jo 27.3.2024 mennessä, sillä sen jälkeen niitä vapautetaan muille asiakkaille vaiheittain. Tarjoushinta on voimassa 17.4. asti, minkä jälkeen hotelli ei takaa huoneiden saatavuutta
Majoitus Markku-liiton jäsenetuhintaan Porin Sokos Hotelli Vaakunasta on varattavissa aikavälille keskiviikko 24.4. - lauantai 27.4.2024.
Varaukset puhelimitse 029 004 2002
Varaukset sähköpostitse sales.pori@sokoshotels.fi.
Anna varatessa kevätkirjeestä löytyvä varauskoodi.
Huonehinnat ja palvelut Hotelli Vaakunassa:
1 hengen huone 82 € / vrk. Halutessasi Superior-huone 20 € / vrk lisähinnalla.
2 hengen huone 102 € /vrk. Halutessasi Superior-huone 20 € / vrk lisähinnalla. Lisävuode 20 € / vrk.
Hinnat sisältävät aamiaisen ja asiakassaunan käytön. Hinnoista S-Etukortilla Bonus, ei S-Card -etuja. Huoneet ovat käytössä saapumispäivästä klo 15 alkaen lähtöpäivään klo 12 asti. Varauksen kuluton peruutus on 7 vrk ennen tulopäivää.
Illallisbuffet 35 € / henkilö. Vihersalaattia, peruna-parsasalaattia, feta-melonisalaattia, sienisalaattia, graavattua lohta, talon leipää ja levitettä, ylikypsää porsaan niskaa ja pippurikastiketta, hunajajuureksia, kermaperunoita. Jälkiruoaksi vaniljapannacottaa ja tyrnihilloketta, kahvi/tee.
Illalliselle osallistuvat Vaakunassa majoittuvat Markut saavat hotelliin kirjautuessaan illallislipukkeen ja ei-majoittuvat maksavat illallisensa suoraan ravintolaan. Jos sinulla on ruoka-ainerajoitteita, kerro asiasta hotelliin varatessasi illallista.
Muistathan kertoa majoitus- ja illallisvarauksesi myös Markku-liitolle lähetettävässä ilmoittautumislomakkeessa rastittamalla ko. kohdat valintasi/varauksesi mukaisesti.
Ilmoittaudu 4.4.2024 mennessä
Tuleeko jäsenkirje sinulle vielä paperisena? Tästä vuodesta alkaen paperikirjeenä postitetaan vain kevätkirje. Syksyn jäsenkirje lähetetään vain sähköpostitse. Päätös perustuu kohonneisiin postituskustannuksiin, mutta koska emme halua sen vuoksi nostaa jäsenmaksua, vähennämme paperipostin lähettämistä.
Ottamalla jatkossa jäsenkirjeesi sähköpostitse niin syksyllä kuin keväälläkin, voit helpottaa yhdistyksen taloudenpidon painetta. Siirryt vaivattomasti sähköpostikirjeiden vastaanottajaksi Omasivujen kautta, lähettämällä tiedon asiasta osoitteeseen jasenasiat@markkuliitto.fi tai soittamalla Markku Ruokolaiselle 0400 499 426.
Tiesithän, että kaikki Markku-liiton viestit ja kirjeet ovat luettavissa myös Omasivullasi > kirjautuminen Markku-liiton www-sivujen www.markkuliitto.fi ylävalikosta.
Jos sinulla on kysyttävää Markunpäivänjuhlaan liittyen tai saapumiseesi tulee vaikka viime hetken muutoksia, ole yhteydessä Markku Rimpelään ylimarkku@markkuliitto.fi tai 0400 712 219.