2019 Joensuu

XXI Syyspäivä 26.10.2019


Joensuun satoa ja aurinkoa!

Kyllä se vaan taas niin oli, että syksyn päivä kirkas oli, kun Markut kohtasivat Joensuussa. Aurinko helli meitä kahtena peräkkäisenä päivänä, Syyspäivän aattona sekä varsinaisena Syyspäivänä lauantaina ja lämpöasteitakin riitti. Lähtöpäivänä sitten sanottiinkin näkemiin paitsi Joensuulle myös pitkään jatkuneelle lämpimälle syksylle, kun elohopea sukelsi ja taivas tuiskutti ehtaa lunta.


Kiitos kaikille osallistujille!

Mukavaa oli, ja jos jätetään sivuseikaksi perjantai-illan ruokailun jonotus, oli viikonloppu kokonaisuutena onnistunut. Hienosti järjestyttyä ohjelmaa riitti (Kiitokset siitä, Markku Tiainen!), ja halukkaat ehtivät tutustua omaehtoisesti Joensuuhun niin päivä- kuin iltariennoissakin. Viikonlopun teemana oli puu, mikä yhdistyi eri tavoin ohjelman keskeisiin sisältöihin.

Perjantaina Joensuuhun saapuvissa junissa riitti Markkuja. Jopa ravintolavaunuun.

Kaikki hotelli Kimmeliin tulijat tiesivät keitä on talossa.

Perjantaina aloitettiin urheilun merkeissä

Omaa sykettämme emme vasiten nostaneet, mutta urheilevan Joensuun näkymiin saimme varsin hyvän otteen sen noin kolmen tunnin aikana, jolloin tutustuimme Mehtimäen urheilupuiston tarjontaan. Pääsimme näkemään pesäpallon tuoreen Suomen mestarin, Joensuun Mailan upean kotistadionin, jossa Mailan puolesta tunnelmia oli kertailemassa mm. JoMan lukkari Juha Puhtimäki. Juhan johdattamana joensuulaiset nappasivat jo toisen peräkkäisen mestaruuden ja hienon kauden pelannut Puhtimäki vei henkilökohtaisesti kaiken muunkin: vuoden miespesäpalloilijan ja vuoden mieslukkarin tittelit. Markku-liiton iloksi myös “poika” oli paikalla kohoteltavissa.

Pesäpallon jälkeen siirryimme viereiseen Joensuu Areenaan, joka on monen lajin keskeinen paikka Joensuussa. Mm. Korisliigan joukkue Joensuun Kataja pelaa täällä nykyisin kotiottelunsa. Saimme rautaisannoksen tietoa esimerkiksi juuri Joensuun Katajasta, mutta myös paikallisesta jalkapallosta ja curlingista. Areenasta matka jatkui illan viimeiseen urheilukohteeseen, Mehtimäen jäähalliin ja keskelle Mestislätkää Joensuun Jokipoikien kotiotteluun KiekkoVantaata vastaan. Kaikkien, paitsi ehkä vantaalaisten Markkujen, iloksi Jokipojat selvittävät ottelun jatkoajalla 4-3 kotivoitoksi.

Myöhempi perjantai-ilta oli varattu ruokailulle ja vapaalle illanvietolle. Sattumoisin majoituspaikassamme hotelli Kimmelissä esiintyi perjantaina Popeda, joten osa Markuista otti tilaisuudesta vaarin ja tsekkasi Pate Mustajärven bändin nykykunnon. Osa irrottautui Joensuun keskustaan, jossa oli tarjolla toisenlaisia tunnelmia esimerkiksi Kotiteollisuuden ja Arja Korisevan tapaan. Korostetettakoon, että kaksi viimemainittua eivät siis olleet yhteiskeikalla ;-)

Perjantain ohjelman aluksi tutustuttiin Suomen hienoimpaan pesäpallostadioniin.

Neljätuhatta katsojaa vetävä katsomo on kooltaan ylivoimaisesti Suomen suurin.

Markku Laitinen osallistui Syyspäivään. Ihan mahtavaa.

Onko Markku Rantio sittenkin Suomen mestari Joensuun Mailan lukkari?


Vai onko se kuitenkin Juha Puhtimäki, mestari ja Vuoden pesäpallomies?

Areenan katsomossa Markut olivat yleisönä, kun joensuulaiset urheilupomot kävivät esittelemässä lajejaan.

Siinä se, pesäpallopoika, joka joensuulaistuu jo toista vuotta.

Tiukan ottelun jälkeen punapaitaiset Joensuun Jokipojat voittivat 4-3.

Lauantai – varsinainen Syyspäivä

Virallinen Syyspäivä alkoi ohjelmalliselta osaltaan klo 10.30, jolloin seurue siirtyi busseilla torille. Vierailun muodollisin osuus oli julkinen esiintyminen Joensuun torin hienolla torilavalla, jossa Joensuun kaupungin edustajana meidät otti vastaan kaupunginhallituksen jäsen Anssi Törmälä. Anssille uskottiin kuljetettavaksi näkyvään paikkaan Markku-liiton pöytäviiri, ja tämän Anssi lupasi tehdä. Käykääpä tarkistamassa! Torille kaimojaan tuli tapaamaan myös Vuoden Markku 1997, elokuvaohjaaja Markku Pölönen. Pölönen ja Vuoden Markku 2006, Markku Purho, pohtivat lavalla yhdessä markkuuden ja Markku-liiton merkitystä.

Torilta siirryttiin torin laidalle kaupungintaloon. Saimme kompaktin perehdytyksen Eliel Saarisen suunnittelemaan rakennukseen, minkä jälkeen meitä odottikin lounastarjoilu samassa rakennuksessa sijaitsevassa tunnelmallisessa Teatteriravintolassa. Rakennuksen teatteriteema ei rajoittunut ravintolaan, vaan kävimme tutustumassa samassa yhteydessä sijaitsevaan Joensuun kaupunginteatteriin, jonka esittelijänä “sattui olemaan” teatterissa näyttelevä Markku Maasilta.

Torilla tavattiin. Saattoi siellä olla muutama siviili joensuulainenkin.

Joensuun kaupunginhallituksen Anssi Perälä piti Markku-liitolle tervehdyspuheen Torilavalla.

Torilla mukana myös kaikkien aikojen ensimmäinen Vuoden Markku (1997) Markku Pölönen (vasemmalla) sekä usein osallistuva Markku Purho eli Vuoden Markku 2006.

Torilavalta siirryttiin torin laidalla olevaan kaupungintaloon (oikealla). Markkujen takana oleva Vapaudenpatsas siirrettiin tähän paikkaan vasta tänä syksynä uuden Vapaudenpuiston valmistuessa torikortteliin.

Joensuun kaupungintalo. Arvaisiko Eliel Saarisen piirtämäksi? Helsingin rautatieaseman torniin vertaamalla viimeistään.

Yksityiskohta kaupungintalon koristeellisista sisätiloista.

Markkuja kuuntelemassa Joensuun kaupungintalon esittelyä.

Kaupungintaloon ostettiin irtaimistoa, kuten kuvan pöytäryhmä, Helsingin rautatieaseman tyhjennysmyynnistä.

Kaupunginhallituksen kokoushuone. Nuijan varressa tietenkin Markku.

Näyttelijä Markku Maasilta toimi Joensuun kaupunginteatterin esittelijänä. Pimeässä salissa syntyi valokuvauksellisia kuvia.

Lounas Teatteriravintolassa oli miellyttävä kokemus niin ruoan kuin tilojenkin puolesta.

Torilla tavattiin. Saattoi siellä olla muutama siviili joensuulainenkin.


Joensuun kaupunginhallituksen Anssi Perälä piti Markku-liitolle tervehdyspuheen Torilavalla.


Torilla mukana myös kaikkien aikojen ensimmäinen Vuoden Markku (1997) Markku Pölönen (vasemmalla) sekä usein osallistuva Markku Purho eli Vuoden Markku 2006.


Torilavalta siirryttiin torin laidalla olevaan kaupungintaloon (oikealla). Markkujen takana oleva Vapaudenpatsas siirrettiin tähän paikkaan vasta tänä syksynä uuden Vapaudenpuiston valmistuessa torikortteliin.


Joensuun kaupungintalo. Arvaisiko Eliel Saarisen piirtämäksi? Helsingin rautatieaseman torniin vertaamalla viimeistään.


Yksityiskohta kaupungintalon koristeellisista sisätiloista.


Markkuja kuuntelemassa Joensuun kaupungintalon esittelyä.


Kaupungintaloon ostettiin irtaimistoa, kuten kuvan pöytäryhmä, Helsingin rautatieaseman tyhjennysmyynnistä.


Kaupunginhallituksen kokoushuone. Nuijan varressa tietenkin Markku.


Näyttelijä Markku Maasilta toimi Joensuun kaupunginteatterin esittelijänä. Pimeässä salissa syntyi valokuvauksellisia kuvia.


Valopää-Markut Joensuun kaupunginteatterissa


Lounas Teatteriravintolassa oli miellyttävä kokemus niin ruoan kuin tilojenkin puolesta.

Kiertoajelu ja Joensuu Lighthouse

Vatsa täynnä Markkujen joukko kävi taas busseihin ja vuorossa oli kiertoajelu iltapäivän auringon jo kääntyessä matalalle. Huipputaitavat oppaat molemmissa busseissa takasivat tiedollisesti ja tarinallisesti rikkaan iltapäivän, joka sananmukaisesti huipentui korkeimpaan mahdolliseen paikkaan, kun kipusimme Suomen korkeimman puukerrostalon huipulle ihailemaan näkymiä ja kuulemaan vasta elokuussa valmistuneen ainutlaatuisen talon taustoista. Puurunkoinen puuvälipohjin ja ulkoseinien puuelementein rakennettu talo oli näyttävä ja hieno kokemus. Kelpaa siellä Joensuussa opiskelevien asua, sillä talo on nimenomaan opiskelijoille rakennettu. Nimi Lighthouse viittaa paitsi rakennuksen korkeuteen, myös julkisivun valokoristeisiin, jotka ovatkin hyvin näyttäviä pimeällä. Varsinainen Joensuun maamerkki on siis kyseessä.

Suomen korkein puukerrostalo on upouusi Joensuun Lighthouse.

Näkymät talon ylemmistä kerroksista ovat upeita, joten taloa asuvien opiskelijoiden kyllä kelpaa kaupungia katsella.

Paikallinen media, Karjalainen uutisoi lauantaina verkkosivuillaan toritilaisuudesta.

Sauna ja iltatapahtuma Metla-talossa

Kiertoajelun ja Lighthousen jälkeen palattiin noin kello 16 Kimmeliin, jossa hotellinjohto koki tarvetta pyytää kuohuviinitarjoilulla anteeksi huonosti sujunutta perjantain ruokailua. Kiitimme kauniisti, vaan emme luvanneet unohtaa ja lähdimme kuka saunomaan, kuka lepäämään ja jotkut kai myös omalla ajallaan kävelylle Pielisjoen ylitse läheiseen keskustaan. Lopulta kellon tullessa 19.30 lähdettiin taas busseilla liikkeelle, tällä kertaa kohti Metla-taloa, jonne Markku-liiton Syyspäivän viettäjille oli toteutettu erinomainen illanviettopaikka. Saavuimme meitä varten paikalle tilatun orkesterin soittaessa – oli muuten aika juhlavaa saapua! Tarpeellisten puheiden jälkeen odotti herkullinen illallinen ja kun lopulta vatsat olivat täyteen nautitut, oli jälkiruoan päälle palanpainikkeeksi “paikallismusiikkia” yhteislauluna. Suhmuran Santra ja Joensuun Elli raikuivat niin mukavasti, että saattaa jatkossa olla hyvä harkita lisääkin yhteislaulua sopiviin hetkiin. Illan loppuun tanssittiin ja seurusteltiin ja siellä kaikilla oli niin mukavaa, voi jospa oisit saanut olla mukana!

Niinikään puurakentamisen hieno esimerkki, Metlatalo, oli kohteenamme kahdesti. Lauantaina illanvieton ja illallisen tyyssijana sekä sunnuntaina Luonnonvarakeskuksen esittelyn paikkana.

Luken ja Markku-liiton Markku Tiainen. Kiitos Syyspäivän järjestelyistä kuuluu Markulle.

Metla-talon viihtyisä aulatila oli kuin luotu illanviettoon.

Sunnuntaina Luonnonvarakeskus ja kohti kotipaikkakuntia

Sunnuntaina aamiaisen jälkeen oli vuorossa viikonlopun viimeinen ohjelma. Osa oli jo joutunut aloittamaan kotimatkan, mutta monta kymmentä Markkua suuntasi vielä uudelleen edellisen illan illanviettopaikkaan Metla-talolle, jossa meitä tällä kertaa isännöi talossa toimivan Luonnonvarakeskuksen Joensuun yksikkö. Ihan sattumaa tämä ohjelma ei ollut, vaan se kuului viikonlopun puu-teemaan ja koska Joensuun Syyspäivän ohjelman suunnitellut Markku Tiainen sattuu olemaan Luken miehiä, niin tämä oli sopiva finaali viikonlopun tapahtumille.

Puolenpäivän aikaan oltiin jo taas hotellissa ja Markkujen virta kääntyi kohti muuta Suomea junilla, busseilla ja omilla autoilla. Syyspäivä numero 21 oli takana.


Kiitos kaikille olipa kyseessä järjestelyt, osallistuminen tai muu tapahtuman toteutumisen ja ohjelman edesauttaminen.


Markku-liitto kokoontuu seuraavan kerran Markun päivänä 2020. Se on XXIV Markunpäivänjuhla ja osuu otollisesti viikonloppuun Markun päivän ollessa lauantaina. Lisää ohjelmasta ja aikatauluista kevättalvella 2020.

Saimme kokonaisen sivun Karjalaisen sunnuntainumeroon.

Emme liikkuneet mitenkään havaitsemattomuuteen pyrkien Joensuun viikonlopussa.